Halosen perheen joulukuuta 2015

Siunattua uutta vuotta Ivalosta!

Olemme selvinneet elämämme ensimmäisestä matkasta Venäjälle Murmanskiin! Heti kotiin palattuamme aloitimme tosin influenssan potemisen, mutta senkin suhteen aletaan olla voiton puolella. Murmanskin reissusta enemmän seuraavassa kirjeessä.

Joulukuu on perheessämme juhlakuukausi: itsenäisyyspäivän, joulun ja uudenvuoden lisäksi syntymä- ja nimipäiviä on useita. Omia 40-vuotisjuhliani vietin seurakunnan kirpparin tiloissa. Kahvia ja kakkua oli tarjolla koko kirpparin aukioloajan. Väkeä kävi tasaisesti ja seurakuntalaisten lisäksi monet muutkin istahtivat kahvipöytään.

Itsenäisyyspäivä oli meille tuplajuhla: Suomen lisäksi juhlimme Kaisan päätöstä antaa kastaa itsensä! Kahden hengen kastejuhla oli hieno sikälikin, että olimme syksyn aikana rukoilleet, että kastejuhlaa saataisiin viettää ennen joulua.

Rukouspainotteinen aika seurakunnassamme jatkui rukous- ja paastopäivällä Ukontuvalla 10.12. Siitä oli hyvä jatkaa kohti Kemijärveä ja Sallaa. Perjantai-ilta Kemijärven rukoushuoneella oli todella siunattu! Rukousrintama vahvistuu myös Itä-Lapissa. Oli hienoa nähdä, kuinka asiat kehittyvät hyvään suuntaan! Kiitos myös Kaippioille mainiosta majoituksesta!

Sunnuntaikokous Sallassa oli niin ikään hyvähenkinen. Erityistä herkkyyttä tilaisuuteen toi uutinen poisnukkuneesta miehestä, joka oli saanut ottaa Jeesuksen vastaan elämänsä viime metreillä. Sallalaisten anteliaisuus on tehnyt vaikutuksen kerran toisensa jälkeen. Tällä kertaa sain kotiin viemisiksi monipuolisen joulupaketin! Tavaralahjoja enemmän lämmittivät kuitenkin kotiin lähetetyt terveiset ja esirukoukset. Erityiskiitos sallalaisille!

Joulun alla sain vielä vierailla Ivalon yläasteen yhdeksännen luokan opotunnilla kertomassa omasta urapolustani. Vastaanotto täkäläisillä kouluilla on ollut hämmästyttävän positiivinen! Rohkaisenkin ottamaan yhteyttä kouluille joka puolella, jos niin ei ole jo tehty!

Joulun ajan vietimme perheen piirissä täällä kotona. Joulupuun valinnassa päädyimme täkäläiseen puustoon sopien mäntyyn. Vuoden viimeisinä viikkoina etenkin Auli valmisteli Murmanskin matkaa, josta siis lisää ensi kerralla.

Kiitos yhteistyöstä ja mennään rohkeasti kohti uuden vuoden haasteita! Maali on taas vuoden lähempänä!
Taneli, Auli, Eeva, Pihla, Kaisa ja Visa Halonen