Halosen perheen uutiskirje 3/2015

Rauhan tervehdys Vanttauskoskelta!

 

Helmikuu oli yliluonnollinen kuukausi ainakin säiden suhteen! Käsittämättömän lauha keli aiheutti haastavia ajokelejä, mutta toi muuten mukavan keväisen tunnelman. Kevään odotukseen liittyy meillä tällä kertaa myös suurella todennäköisyydellä asuinpaikan vaihtuminen, josta kuitenkin enemmän asian varmistuttua. Kiitos, kun rukoilette myös asunto-asioiden puolesta!

Tammikuu päättyi ja helmikuu alkoi Sodankylässä. Viikonlopun aikana suunniteltiin kevään suurta tapahtumaa, Maakuntajuhlia, Sodankylä-missiota tai millä nimellä sitä sitten kutsutaankin. Joka tapauksessa tuleva helluntaiviikonloppu (23.-24.5.) on varmasti sen arvoinen, että silloin kannattaa suunnata Sodankylään! Luvassa on Marko Selkomaan julistusta ja yhteyttä monessa muodossa. Rukoukseen panostetaan erityisen voimakkaasti. Sodankylän seurakunta on ottanut juhlien järjestämisen tosissaan ja ennakkotyö on sen verran perusteellista, että koko paikkakunta tulee kosketetuksi evankeliumilla, vaikka itse juhlia ei edes pidettäisi!

Helmikuun aikana kilometrejä kertyi melkoisesti. Kävin kertaalleen Sallassa, Pellossa, Kemissä ja Torniossa sekä Ylitorniolla jopa kahdesti. Toki samalla suunnalla olevilla paikkakunnilla niputettiin osittain samoille reissuille. Pääviestinä oli rohkaisu yksimielisyyteen ennen muuta rukouksessa. On ollut todella hienoa, että useammassa seurakunnassa rukoukseen on tartuttu päämäärätietoisesti!

Torniossa sain olla mukana nuortenillassa, jossa päästiin miettimään seurakunnan ja oman elämän asioita todella perusteellisella tasolla. Mukana oli hyvässä suhteessa rakentavaa kritiikkiä, itsekritiikkiä ja uskonhenkeä. Kiitos mukavasti illasta teille!

Sodankylässä, Pellossa ja Ylitorniolla mukana oli myös upeita musiikkivoimia. Markku Lilleberg, Pauli Vähäsarja ja Vesa Toivainen esittivät Paulin itse tekemiä lauluja, jotka saivat kaikkialla erinomaisen vastaanoton. Kiitos pojille hyvin alkaneesta yhteistyöstä!

Kevään mahdollisuuksista kannattaa Sodankylän juhlien lisäksi merkitä kalenteriin Kemissä 17.-19.4. pidettävä “Valloita maa – löydä lähimmäinen” -viikonloppu. Mukana on Jari Vahtera jakamassa ajatuksia ja kokemuksia evankeliumista, joka on Jumalan voima. Tule ihmeessä mukaan!

Kiitos kaikille rukouksin ja taloudellisesti meitä tukeneille! Jatketaan kohti kirkastuvaa kevättä!

Taneli, Auli, Eeva, Pihla, Kaisa ja Visa Halonen