Halosen Tanelin uutiskirje 1/2015

Rauhan tervehdys Vanttauskoskelta!

 

Uusi vuosi on alkanut ja ensimmäinen puolivuotinen yhteysevankelistan hommassa on takana. Jonkinlaista sopeutumista uuteen elämäntapaan on tapahtunut, koska enää ei tarvi joka sunnuntai-iltana ihmetellä sitä, että huomenna ei ollakaan menossa koululle töihin!

Auli on aloittanut taloushallinnon opinnot, jotka tosin tapahtuvat paljolti etänä. Maaliskuusta heinäkuulle ulottuva työharjoittelujakso on sitten intensiivisempi, mutta uskomme asioiden järjestyvän niin, että kaikki sujuu sujuvasti lastenhoidon, kulkemisten ym. osalta. Muistakaa näitä asioita rukouksin!

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Ivalon Ukontuvalle kokoontui hengellisen työn vastuunkantajia Suomen, Norjan ja Venäjän pohjoisimmilta paikkakunnilta. Sain kunnian olla mukana tapaamisessa, koska työalueeni kattaa myös Pohjois-Lapin. Oli todella hienoa oppia tuntemaan naapurimaiden työtovereita, jotka jäävät helposti vieraiksi, vaikka ovat niin lähellä. Koko viikonloppua leimasi lämmin ja kodikas ilmapiiri. Kiitos ivalolaisille tästä tärkeästä avauksesta!

Toukokuu on vielä melko kaukana, mutta tulee kuitenkin yllättävän pian. Sodankylän helluntaiseurakunta otti hienon uskon askeleen lupautuessaan järjestämään tulevan kevään maakuntajuhlat. Joulukuun 10. päivä kävimme Pikkumäen Esan kanssa Sodankylän vanhimmiston juttusilla juhlien suunnittelun merkeissä. Pääpuhujaksi on varattu Marko Selkomaa ja luvassa on varmasti viikonloppu, joka sytyttää jokaista paikalle tulevaa. Varaa siis kalenterista jo tässä vaiheessa 23.-24.5.!

Muuten joulunalusaika kului Rovaniemellä. Useampi jo pitkään odottanut tapaaminen saatiin hoidettua ja 500 Hyvä Sanoma -lehteä jaettua Yläkemijoen alueelle. Haastavista keliolosuhteista huolimatta auto jäi lehdenjakomatkoilla vain kerran jumiin ja siitäkin päästiin lähitalon hiekkavaraston avulla näppärästi jatkamaan.

Joulun vietimme kotona, mutta Tapaninpäivänä suuntasimme Aulin kotiin Ranualle. Sieltä tein päivämutkan Ylitornion avovankilaan 27.12. Pakkasta oli melko reippaasti, mutta auto ei oikutellut, ja Rovaniemeltä mukaan lähteneen Eija Snickerin jalatkaan eivät paleltuneet kovin pahasti, vaikka olin unohtanut suositella toppahousuja… Jouluinen hartaus- ja keskusteluhetki vankilassa oli oikein hyvä. Hienoa, että vierailut on saatu käyntiin ja säännöllisiksi!

Uusi vuosi vaihtui Pellossa, mutta siitä enemmän seuraavassa kirjeessä. Kiitos kuluneesta syyskaudesta kaikille, jotka ovat olleet mukana rukouksin ja muilla tavoin! Kiitos Jumalalle, että Hän on ollut mukana joka päivä ja tulee olemaan tänäkin vuonna – meidän kaikkien kanssa!

Taneli, Auli, Eeva, Pihla, Kaisa ja Visa Halonen