Tanelin joulukuun uutiskirje

Rauhan tervehdys Vanttauskoskelta!

Syyskausi on kulunut jo pitkälle. Meidän perheessämme syksy on ollut siinäkin mielessä mukava, että olemme saaneet olla melko tavalla terveinä. Kiitos siitä Herralle!

Ulos on kertynyt jonkin verran valkoista ainetta, joka vihjaa joulun läheisyydestä. Ensimmäisiä kalentereiden luukkuja on avattu ja joululahjalistoja mietitty vielä kertaalleen. Meillä joulukuu on yhtä juhlaa: 4.12. Tanelin syntymäpäivä, 6.12. Suomen itsenäisyyspäivä, 11.12. Tanelin nimipäivä, 13.12. Eevan syntymäpäivä (ja Lucian päivä), 16.12. Aulin nimipäivä, 24.12. jouluaatto ja Eevan nimipäivä… Mutta marraskuussakin tapahtui yhtä ja toista!

Marraskuun alku tuli mainittua jo edellisessä kirjeessä. Marko Selkomaan Lapin kierros päättyi Rovaniemelle lauantain seminaariin ja kolmeen muuhun tilaisuuteen. Jos et päässyt mukaan tai haluat kerrata, käy osoitteessa www.kairatemppeli.fi/media-2. Suosittelen!

Muuten marraskuu oli pitkälti rukouskokousten kuukausi. Kun annamme Jumalan muokata itseämme ja ympäristöämme rukouksen kautta, kaikki muukin onnistuu paljon paremmin! Kun pääsemme yhä lähemmäs seurakunnan yksimielistä rukousta, vain taivas on rajana!

Ensimmäinen vierailu suuntautui ihan lähelle Ranualle. Kotikokous oli mukava ja rukouksen aikana saimme siunata toisiamme oikein tosissaan. Jumala kyllä toimii, kun annamme Hänelle tilaisuuden!

Sallan vierailu alkoi niin ikään rukouskokouksesta. Myös Sallassa rukoiltiin paljon toisten paikalla olleiden puolesta. Se muuten lisää yhteyden tuntua melko reilusti! Lisäksi tapasin vanhimmiston jäseniä yhdessä ja erikseen. Pääsin jopa käymään Savukoskella ensimmäistä kertaa elämässäni!

Ylitorniolla oli rukouskokous sekä keskiviikkona että torstaina ja molempiin tuli mukavasti porukkaa. Ylitorniolla on panostettu rukoukseen sairaiden puolesta ja monia paranemisia on myös todistettu! Aina kannattaa rukoilla!

Kuukauden viimeiset päivät olimme koko perheenä Torniossa. Lauantaina mietimme seminaarissa tämän päivän haasteita seurakunnassa. Ilmapiiri oli avoin ja keskusteleva ja eri sukupolvet olivat hyvin edustettuina. Sunnuntain aamukokous oli myös erittäin “hyvähenkinen”. Seurakunnan nuoret toimivat rukouspalvelijoina ja Herra kosketti ihmisiä!IMG_4713

Viikon 45 lopussa lähdimme Rovaniemeltä viiden hengen porukalla GLS-seminaariin Helsinkiin. Itse olin ensimmäistä kertaa mukana. Seminaarin opetus on erinomaista eikä päästä helpolla! Selkeitä ja vahvoja haasteita tuli niin paljon, että kaikkea ei kerralla oikein voinut edes sulattaa. Onneksi DVD-levyjen kautta voi palata asiaan uudestaan! Ja oli muuten mukava käydä pitkästä aikaa vanhassa kotikaupungissa!

Rovaniemellä järjestetystä Syyssateen Siunaus -tapahtumasta jäi päällimmäisenä mieleen Jukka Jämsenin lause: “Jos annamme Jumalasta sellaisen kuvan, että Hän on tylsä, se ei ole virhe vaan synti!” Palvellaan jännittävää ja mielenkiintoista Jumalaa niin, että se alkaa kiinnostaa kaikkia!

Kiitos kaikille, jotka tukevat meitä rukouksin, taloudellisesti tai ihan miten tahansa!

Taneli, Auli, Eeva, Pihla, Kaisa ja Visa