Seurakunnassa tapahtuu

Halosen perheen uutiset 5/ 2016

Rauhan tervehdys Ivalosta! Ivalo ei hukkunut tänä keväänä. Näin uskaltaa jo tässä vaiheessa sanoa, vaikka lumia on vielä melkoisesti sulamatta. Vähäsateinen kevät jätti joen pinnan reilusti vahinkorajan alapuolelle. Hyvä näin! Kevät on sujunut mukavasti lukuun ottamatta jatkuvaa pientä sairastelua. Vaikka kyse on ollut aivan tavanomaisista flunssista lievine jälkitauteineen, pyydämme muistamaan myös tämän kierteen loppumista. Kiitos …

Halosen perheen uutiset 5/ 2016 Lue lisää »

Usko ja taide

Nuorten aikuisten iltaa vietettiin 7.5. keväisissä tunnelmissa, kun seurakunnalla jammailtiin hyvän musiikin tahdittamana ja juteltiin, miten uskoa voi tuoda esille taiteen keinoin. ”Katso: minä luon uutta, nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?” Jes. 43:19 Jumala on luova Luoja, ja me olemme hänen kuvansa. Jokaisessa ihmisessä on luovuutta ja jokainen voi nauttia taiteesta. Jumala itse …

Usko ja taide Lue lisää »

Halosen perheen joulukuuta 2015

Siunattua uutta vuotta Ivalosta! Olemme selvinneet elämämme ensimmäisestä matkasta Venäjälle Murmanskiin! Heti kotiin palattuamme aloitimme tosin influenssan potemisen, mutta senkin suhteen aletaan olla voiton puolella. Murmanskin reissusta enemmän seuraavassa kirjeessä. Joulukuu on perheessämme juhlakuukausi: itsenäisyyspäivän, joulun ja uudenvuoden lisäksi syntymä- ja nimipäiviä on useita. Omia 40-vuotisjuhliani vietin seurakunnan kirpparin tiloissa. Kahvia ja kakkua oli tarjolla …

Halosen perheen joulukuuta 2015 Lue lisää »

Halosen perheen uutiskirje

Rauhan tervehdys Ivalosta! Lämmin syyskuu tasapainotti mukavasti viileää kesää. Vielä elokuussa tuntui siltä, ettei syksy voi tulla, kun kesäkään ei ollut alkanut. Syyskuun loppua kohden alkoi olla vaikea ymmärtää, että lokakuu alkaa pian, kun lämmintä vain jatkui. Myös ruska oli keskimääräistä hienompi täällä Saariselän pohjoispuolella. Nyt lokakuun alussa ensilumi on nähty ja yöpakkasta on ollut …

Halosen perheen uutiskirje Lue lisää »

Halosen perheen touko- ja kesäkuuta

Rauhan tervehdys Ivalosta!   Täällä sitä nyt sitten ollaan, ensimmäisessä asuinpaikassamme, joka meidänkin mielestämme on oikeasti lapissa! Muutto sujui hyvin ja kotiutuminen on edennyt mukavasti, tosin pienen flunssan säestämänä. Suurin osa tavaroista löytänee paikkansa jo ennen seuraavaa auringonlaskua. Vastaanotto seurakunnassa on ollut todella lämmin. Olemme saaneet tuntea tulleemme kotiin. Toukokuuta leimasi lähestyvä muutto, joka oli …

Halosen perheen touko- ja kesäkuuta Lue lisää »

Halosen perheen tuorein huhtikuun uutiskirje

Rauhan tervehdys Vanttauskoskelta!   Tämä on viimeinen uutiskirje, joka alkaa yllä olevilla sanoilla. Kaksi ensimmäistä sanaa saattavat säilyä, mutta ainakin kolmas vaihtuu. Jo parissa edellisessä kirjeessä on tullut vihjauksia tulevasta muutosta, mutta nyt kerron siitä vähän laajemmin. Samassa yhteydessä, loppiaisena 2014, kun täysiaikainen yhteysevankelistan työ alkoi tuntua ajankohtaiselta, aloimme perheenä pohtia myös muuttoa Inariin. Koimme, …

Halosen perheen tuorein huhtikuun uutiskirje Lue lisää »

Here is a post with long title

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nulla convallis egestas rhoncus. Donec facilisis fermentum sem, ac viverra ante luctus vel. Donec vel mauris quam. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nulla convallis egestas rhoncus. Donec facilisis fermentum sem, ac viverra ante luctus vel. Donec vel mauris quam. Lorem ipsum dolor sit amet, …

Here is a post with long title Lue lisää »